Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

PiNJAN PiPARiT

 

 

 

Vaaratilanne

 

Urheilupuistossa hämärsi jo, mutta Jesse tarvitsi liikuntaa. Jennan oli pakko lähteä sitä ulkoiluttamaan. Koira kulki hänen edellään pää alhaalla nuuskuttaen. Sen tassut rapisivat puistokäytävän hiekalla.

- Eihän täällä ole ketään, Jenna huomioi. - Taidan laskea sinut hetkeksi juoksemaan. Mutta ei saa mennä kauas, Jesse.

Onneksi ketään ei ollut näköpiirissä. Jesse laukkasi sinne tänne nurmikolla, ja Jenna käveli hitaammin perässä. Hannele oli lähtenyt juhannukseksi isoäitinsä luokse muun perheen mukana, ja Regina oli vienyt Cicin Helsinkiin.

Samassa koira huomasi edessäpäin kaksi miestä, jotka juttelivat keskenään.

- Mats Söderlund! Jenna henkäisi. - Jesse! Jesse tänne!

Koira ei kuunnellut. Se oli hortoillut jo aika kauas. Miehet, jotka juttelivat kioskin luona, olivat jo nähneet sen. Voi ei, nyt Mats lähti tavoittamaan Jesseä.

- Tuo on minun koirani, Jenna kuuli miehen sanovan. - Pysähdy, rakki!

Jenna lähti juoksemaan. Hän näki, miten kultainennoutaja pyörähti ympäri ja kaatoi roskapytyn juostessaan.

- Jesse!

Jenna juoksi niin lujaa kuin jaksoi. Miten Söderlund oli sattunutkin olemaan paikalla yhtä aikaa heidän kanssaan. Kunpa Jesse pääsisi pakenemaan.

Kauhistuneena Jenna näki, miten miehen koura tavoitti koiran kaulapantaa, mutta Jesse ehti livahtaa karkuun hänen jalkojensa välistä. Sitten koira huomasi Jennan ja lähti laukkaamaan häntä kohti minkä käpälistään irti sai.

Kun läähättävä koira ilmaantui Jennan jalkoihin, se vilkaisi taakseen lähestyvää Söderlundia. 

- Seis! mies huusi.

Jenna ei jäänyt häntä odottelemaan. Tyttö juoksi hiukset hulmuten ja ennätti Tipulan lukion pihalle ennen miestä. Nurkan takaa kurkatessaan hän näki, että Mats oli tavoittanut heitä. Oli pakko jatkaa juoksua.

- Juokse, Jesse!

Jenna lennähti läheisiin puistokäytävän kiviportaisiin ja loikki ylöspäin kaksi askelta kerrallaan. Sitten hän ylitti Kaskenkadun.

Kylkeen alkoi pistää, mutta Jenna ei voinut tehdä muuta kuin paeta koiran kanssa Mustainveljestenkujalle. Kiroileva Söderlund harppoi perässä.

He pelmahtivat Koistisen kaupan takapihalle ja törmäsivät siellä Pinjaan, joka parhaillaan tyhjensi laskiastiaa.

- Mats, Jenna läähätti. - Jos Mats saa meidät kiinni, se vie Jessen. Auta meitä!

- Sut on saatava äkkiä piiloon. Tuolta se jo tulee, Pinja kauhistui ja tempaisi vieressä olevan lehdenkeräyslaatikon kannen auki. - Äkkiä nyt! Laatikossa ei ole lehtiä kuin puoliksi.

Kauhistunut Jenna kurkisti laatikkoon. 

- Tuonneko minun pitää mennä? hän kysyi pelästyneenä.

- Nyt ei ehditä kinata. Hyppää sinne, minä autan.

Jenna katosi näkyvistä, mutta hänen äänensä kuulosti hätäiseltä.

- Jesse, tänne!

Jesse seisoi laatikon vieressä ja katsoi kysyvästi Pinjaa. Tämä otti ripeästi kiinni koiran kaulapannasta ja kiskaisi Jessen sanomalehtilaatikon luokse. Jenna auttoi, ja yhdessä tytöt saivat kammettua koiran roskikseen. Kansi pamahti kiinni juuri ajoissa, kun nurkalle ilmestyi hikinen ja tuohtunut Söderlund. 

Mies pysähtyi huohottamaan. Hänen katseensa lakaisi puiston reunaa, mutta tyttö ja koira olivat kadonneet. Roskalaatikoiden luona seisoi pieni pyöreä tyttö, joka katseli häntä.

- Oletko nähnyt kultaistanoutajaa ja sitä vievää tyttöä? Mats kysyi.

Pinja nyökkäsi ja osoitti arasti sormellaan mäkeä, joka vietti ylös Tähtitorninmäelle. 

- Menivät kuin tuli hännän alla, Pinja mumisi.

Mats läähätti tulipunaisena. Hän oli juossut itsensä uuvuksiin, ja taas koiratyttö oli vetänyt häntä huulesta. Oli turhaa jatkaa takaa-ajoa, koska tyttöä ja koiraa ei enää näkynyt. Itsekseen murahdellen mies kääntyi pois roskisten luota ja lähti astelemaan kohti Kaskenkatua. Pinja seurasi katseellaan hänen menoaan, kunnes hän katso kulman taakse. Vasta sitten hän kiirehti avaamaan lehdenkeräyslaatikon kantta.

- Vaara ohi!

Hänen eteensä pulpahti kolme päätä, jotka tuijottivat toisiaan. Kolmatta osapuolta Pinja ei tuntenut. Miehen kasvoilla oli viikon vanha parransänki. Hän tuijotti asuntoonsa tunkeutunutta tyttöä ja koiraa ja raapi sitten puolikaljua päätään.

- Onkos teilläkin asuntopula? hän kysyi. - Tämä on kyllä minun yksiöni...

Jenna kirkaisi ja alkoi kiivetä laatikon reunalle Pinjan avustamana. Jesse seurasi häntä suurella hypyllä ja ravisti kultaista turkkiaan. Sen kirkkaat silmät katsoivat Jennaa ja Pinjaa vuorotellen.

- Olipas tipalla, Jenna sanoi. - Sörsselssön oli jo ihan meidän kintereillä.

- Neuvoin äijän muualle, Pinja vastasi

Jenna polvistui koiransa viereen ja kietoi kätensä sen kaulaan. Vasta sitten hän koki olevansa oikeastu turvassa.

- Kiitos kun autoit meitä, Jenna sanoi hiljaa.

- Sörsselssön sai pitkännenän.

- Niin sai, Jenna sanoi ja kiinnitti taluttimen Jessen kaulaan. - Mennään ostamaan jäätelöt. Tarjoan sulle keksimästäsi oivasta piilopaikasta.

Roskalaatikossa majaileva mies vilkutti heille, ja kansi sulkeutui. Tyttöjä alkoi naurattaa.

- En tiennyt roskikseen kavutessani, että se oli asuttu, Jenna sanoi.

- En tiennyt minäkään, Pinja vakuutti. - Pelkäsin, että Söderlund palaisi takaisin, mutta se taisi luopua takaa-ajosta, kun teitä ei enää näkynyt Tähtitorninmäellä.

- Arvaa vain, miten kamalasti mä pelkäsin roskiksessa, että se tulee ja avaa kannen ja löytää meidät.

Pinja nyökkäsi.

- Onneksi Jesse oli hiirenhiljaa ja odotti, kunnes vaara oli ohi, Jenna huokasi.

 

                                                                                  

 

 

---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

 

Kun kiusaajat iskevät

 

Tule, Fibbe, nyt lähdettiin käymään Jennan luona. Saat kohta nähdä Jessulin. Eikö olekin kivaa? Noin, anna mä laitan hihnan kaulaan. Otetaan vielä karkkipussi mukaan ja sitten mentiin. 

Saa nähdä, tuoko Hanski Ciksunkin Jennan luokse. Ainakin se viestitti, että on myös paikalle kahden aikaan. No niin, ootas vähän, Fibbe, niin mä avaan sulle alaoven.

Voi ei, liikennevaloissa on Moona ja Diana! Apua, mitä me nyt tehdään? Ne näkivät mut jo. En voi juosta poiskaan. Nyt ne tulee...

 

MOONA: Mitä ihmettä sä läskitiinu täällä kadulla hortoilet? Et kai sä vaan ole menossa meille päin Ilpoisiin tuota rakkiasi taluttamaan?

PINJA: E-en mä sinne. Menen vaan käymään Jennan luona.

DIANA: Ei Jenna sun seuraasi kaipaa. Painu kotiisi saman tien.

PINJA: Niin mutta Jenna sanoi, että mä saan tulla.

MOONA: Älä yritä urputtaa mitään, möhömaha. Häviä meidän näköpiiristä, senkin lehmäntatti. Ja ota toi tyhjäpäinen, kuolaava, pahanhajuinen löllykkä mukaasi.

DIANA: Sun piski on kuin tikun nokkaan nostettu lihapulla. Etkö sä älykääpiö tiedä, ettei koiria saa syöttää noin lihavaksi? Kuolee kohta sydäriin tai jotain.

MOONA: No mitäs muuta läskimoosekselta voisi odottaakaan? Mättää ensin kilon verran ranskiksia omaan leipäläpeensä ja sitten toisen satsin koiran kurkkuun.

PINJA: En mä ole...

MOONA: Kas kun et sano sitä läskikoirien omistajien vakiolausetta: Ei mun koira ole lihava, sillä on vaan isot luut ja paksu nahka. Hah hah haa!

DIANA: Häivy jo täältä, Mursu. Me ei jakseta kuunnella läskitiinujen lässytystä.

PINJA: Tule, Fibula. Mennään kotiin...

 

No, nyt ne lähtivät Ilpoisten suuntaan. Poiketaan hetkeksi piiloon tuonne porttikongiin. Mua itkettää. Aina ne haukkuu mua. Et sä ole mikään pahanhajuinen löllykkä, Fibbe, sä olet mun paras ystävä. Sä et koskaan moiti tai hylkää mua, ethän? Vaikka kaikki muut sanoisivat mitä ja haukkuisivat läskiksi. 

Voi kun sulla on pehmeä ja lämmin kieli. Mä niin tykkään susta. Sä osaat aina lohduttaa mua parhaiten. Mutta mitä me nyt tehdään, Fibbe? Joko uskallettais palata takaisin liikennevaloihin? Ehkä Jenna ja Hanski osaisivat neuvoa mua.

 

 

©2019 Jessemurre - suntuubi.com