Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

SYYSKOIRAT

 

 

EETU JA TIPPA

 

Eetu seisoi Jennan eteisessä kolmen villisti hyppivän koiran kanssa. Nyt oli syysloman kolmas päivä, ja Rantaset olivat lähdössä iltalautalla Ruotsiin serkkuja tapaamaan. Jenna oli lupautunut hoitamaan Waterloota sillä aikaa. Siinähän se ulkoilisi samalla kuin Jessekin, ja koiran hoitamisesta ansaitut rahat tulisivat hyvään tarpeeseen.

Jenna oli polvillaan eteisen matolla ja katseli yllättyneenä toisten koirien takana häärivää ajokoiraa, Tippaa.

- Uskomatonta! Tippahan on kuin toinen koira! Niin pulskistunut ja iloinen.

Koira hyppi ja vinkui Jessen ympärillä, mennä hössötti välillä Waterloon luokse ja taas takaisin. Sen häntä vispasi, kun Tippa pyrki nuolemaan Jessen poskea.

Eihän Tippaa olisi enää voinut entiseksi tuntea. Mats Söderlundin omistuksessa, potkittuna ja pahoinpideltynä, Tippa oli näyttänyt nälkiintyneeltä ja luisevalta, hätkähdellyt ja arastellut kaikkea ja yleensäkin vain piilotellut Söderlundien talon pihapuskissa.

- Sun eno on tehnyt ihmeitä Tipan kanssa, Jenna sanoi, kun Tippa lopulta salli hänen silittää. - Ei Tippa ole pätkääkään luonnevikainen, ihan niin kuin me epäiltiinkin. Sitä oli vaan pahoinpidelty. 

- Ei niin, Eetu sanoi ja kyykistyi myös matolle taputtelemaan koiraa. - Eno kertoi, että se on syönyt ihan sikana, kaiken mitä eteensä saa, ja nyt se taas luottaa ihmisiinkin, ainakin vähän. Tosi kiva koira. Mä haen sitä aina välillä ulkoilemaan yhdessä Watten kanssa. Siis kun sä et enää suostu pissittämään Wattea. Et ole käynyt kertaakaan kahteen viikkoon!

Hän loi moittivan katseen tyttöön.

- En mä ehdi joka paikkaan, Jenna sanoi ahdistuneena. - Mulla on ollut kaikenlaista Jessen kanssa. Sitä paitsi meillä on hirveästi duunia Murun hoitamisessa. Elsa soittaa joka päivä, että Murua pitää viedä eläinlääkärille ja trimmaajalle ja milloin minnekin. Munkkirinteet maksaa paremmin kuin sun äiti, niin että me tietysti mennään mieluummin sinne. Sitä paitsi, Eetu, sun vetelille ketaroillesi tekee pelkästään hyvää, kun joudut liikuttamaan Wattea itse.

- Tosi tylsää, kun sä et enää käy meillä.

Pojan äänessä oli kaipaava sävy.

 

                                                                        (Lue lisää kirjasta Jesse käräjäkoira)

 

PELASTUS

 

Liikenne solui ohitse nyt jo hiljaisemmin, vaikka oli perjantai-ilta. Tytöt saapuivat Ilpoisiin, ja vilkkuvat mainosvalot jäivät taakse. Syksyinen tuuli lakaisi omakotitaloalueen kapeita katuja, joilla näkyi vain harvoja kulkijoita. Jennaa jännitti niin, että kurkku tuntui aivan kuivalta ja karhealta.

- Onhan sulla taskulamppu? hän varmisti hermostuneena.

Hannele nyökkäsi.

Askeleet hidastuivat. Viimein he saapuivat tienmutkaan, jonka takana Lehtisen koirakoti sijaitsi. Omakotitalojen valot olivat jääneet taakse, edessä oli vain pieni metsikkö ja sen takana koiratarhat.

Tytöt olivat pukeutuneet tummiin vaatteisiin, jotta ilmitulon vaara olisi pienempi. Jennan kädet tärisivät, kun he pysähtyivät tienmutkaan. Mitä jos joku kuitenkin yllättäisi heidät? Jos siellä sittenkin oli kameravalvonta?

He hiipivät sydän takoen ja risuihin kompastellen metsikön lävitse. Välillä kuului koirien haukkua, mutta mitään hleistä metakkaa ei onneksi syntynyt. Jenna rukoili kiihkeästi, etteivät koirat aiheuttaisi hälytystä.

Tuuli ulvaisi varastorakennuksen nurkissa ja puiden oksat häälyivät pihavalon loisteessa. Sekin vielä! Pihavaloa he eivät olleet tulleet ajatelleeksi. Suurin osa koirista oli onneksi otettu sisälle.

- Jesse on lähtökopissa, Hannele kuiskasi. - Meidän täytyy saada se ulos sieltä.

He kävivät avaamaan häkin ovea, mutta se oli lukossa. Jenna tunsi epätoivon valtaavan mielensä. Miksi he eivät olleet huomanneet ottaa jotain työkalua Hannelen isältä? Sakset tai jotain, millä olisi saanut leikatuksi reiän verkkoon? He eivät ikinä pääsisi sisälle häkin ovesta, sillä munalukko oli järeää tekoa.

- Ei me saada tuota lukkoa auki, hän supisi Hannelelle. - Täytyy keksiä jokin toinen keino.

- Niin, Jesseä me ei jätetä tänne.

Rakennuksen seinää vasten oli kumottu kottikärryt. Jospa hän toisi ne aidan luokse ja kiipeäisi niiden päälle? Ylettyisikö hän silloin kiipeämään aidan yli? Ei, aita oli liian korkea.

Jenna otti verkosta kiinni kaksin käsin ja nykäisi. Yllättäen aita antoi periksi rakennuksen puoleisesta nurkasta, missä maan kosteus oli ruostuttanut niitit.

- Hanski, katso! hän kuiskasi kiihkeästi. - Laitetaan kottikärryt tähän, että saadaan aidan alareuna pysymään ylhäällä. Sitten ryömitään aidan alta Jessen luo.

- Loistavaa! Ali vaan!

Hän sukelsi aidan alitse, ja rakennuksessa olevat koirat alkoivat haukkua. Kohta ne saisivat kaikki muutkin mukaansa ja meteli yltyisi.

- Olkaa nyt hiljaa, Jenna hermoili. 

Samassa pimeyteen syttyi toinen ulkovalo, jonka kajo ulottui tarhan laidoille saakka. Joku tuli ulos päärakennuksesta.

-Tytti! Hannele sihahti, ja tytöt painautuivat kiireimmän kaupalla kiinni varastorakennuksen seinään.

 

                                                                          (Lue lisää kirjasta Jesse löytökoira)

 

 

 

 

©2018 Jessemurre - suntuubi.com